Isomäki Olli

Kuvataiteilija, pilapiirtäjä Olli Isomäki (s.1949) asuu ja työskentelee Iittalassa. Hän aloitti taiteelliset opintonsa vuonna 1971 Wiesbadenin Ammarrikorkeakoulun kirjagrafiikan linjalla ja valmistui alalle neljä vuotta myöhemmin. Hän ei kuitenkaan työskennellyt tässä ammatissa, vaan ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi ja pilapiirtäjäksi. Tältä ajalta on peräisin joukko pikkutarkkoja maisemaminiatyyrejä ja enimmäkseen maisema-aiheisia tussipiirroksia. Pilapiirtäjänä hän toimi useille julkaisuille mm. Medical Tribune -kustantamon vakituisena pilapiirtäjänä.

Saksassa Isomäki aloitti myös humorististen, suomenkielisten sanaristikoiden laadinnan ja kuvituksen. Tällä taiteen alalla on syntynyt huomattava tuotanto, joka jatkuu ja jota julkaisee maailmanlaajuisesti leviävä Suomen Silta-lehti.

Omaehtoiset taideopinnot tuottivat esittävän piirtämisen perustaidot ja johtivat abstraktin taiteen pariin. Syntyi huomattava määrä viivasommitelmiin perustuvia piirroksia lyijy- ja värikynillä sekä puusta valmistettuja kollaaseja. Esittävän piirtämisen perusteita hän opetti Limburgin kaupungin kansalaisopistossa ja lukuisten kurssien opettajana.

Vuonna 2003 hän muutti takaisin Suomeen ja työskenteli rakennustyömailla sekä kuvanveistäjä Pertti Kukkosen betonitöiden toteuttajana.

Vuodesta 2012 alkoi uusi vaihe, abstrakti kuvanveisto, joka jatkuu edelleen. Ajatus syntyi huomiosta, että perinteisen abstraktin kuvanveiston osa taiteellisena ilmaisukeinona heikkeni huomattavasti toisen maailmansodan jälkeen ja lähes korvautui erilaisilla kokeilevilla suuntauksilla. Isomäen mielestä perinteisen abstraktin kuvanveistotaiteen mahdollisuuksien tutkiminen oli jäänyt puolitiehen. Tästä alkoi edelleen jatkuva tuotanto, josta esimerkkejä on nähtävillä esimerkiksi kesällä 2018 Iittalan vanhan pappilan taidenäyttelyssä. Värilliset veistokset on maalannut Ollin veli Ahti Isomäki, yksiväriset ovat kokonaisuudessaan Olli Isomäen tuottamia.

Kuvataiteen ohella on aina kulkenut kirjallistakin harrastusta. Viime aikojen sivutuotantona pöytälaatikossa lisääntyy keskenään melkoinen määrä pienoisnovelleja odottamassa, että julkaisija tulisi ja löytäisi.